lauantai 31. tammikuuta 2009

Lämpimiä varpaita


Pakkasten paukkuessa on kiva, jos löytyy varpaille lämmikettä. Töppöstehdas on toiminut, tosin tällä hetkellä se on lomautettuna. Syynä on työvälineiden joutuminen parempiin suihin.  Kävimme nimittäin tässä taannoin Vauvan kanssa vierailulla koiraperheessä. Tavalliseen tapaani minulla oli reissukudin mukanani, tossumalli on helppo ja kiva matkatyö. Neulepussini sattui jäämään hieman huolimattomasti laukkuni päälle ja sieltä sen kaikessa hiljaisuudessa kävi perheen koira hakemassa ja innokkaasti rouskutti bambupuikkoni päreiksi. Sittemmin ei ole töppösiä valmistunut siis. Tarjolla toki olisi muita 3 mm:n puikkoja, mutta KnitPicksin -puikkoja en raaski ottaa laukkuun mukaan ja "peltisiä" (lue: metallisia) en suostu käyttämään. Koska kuitenkin kaupoissa tarjolla olevat puikot maksavat sen 10 e, en ole vielä hankkinut uusia. Josko sitä tästä vaikka pääsisi Tallinnaan ostoksille tai jotain. 

Lanka: Novita Wool ja Wool Sävy
Puikot: 3 mm bambusukkikset

Seuraavat sukat ovat olleet tekeleinä esillä jo aiemmin. Sain ne lopppuun asti tehtyä, tosin siinä vaiheessa totesin, että ovat pienet alunperin suunnitellulle lahjottavalle ja niinpä pääsivät joulupaketissa parempaan (tai siis sopivampaan) kotiin. Malli ei hurmannut, en onnistunut sitä oppimaan ulkoa vielä toisenkaan sukan kohdalla, mutta lanka oli aivan ihanaa neulottavaa. Sitä on siis tullut hankittua jo lisääkin :-)

Malli: Sweet Pea
Lanka: Austerman Step
Puikot: Bambusukkikset 2,5 mm

Lopuksi vielä tarinan opetus: puikot on syytä pitää hyvässä tallessa niin, etteivät joudu kenenkään suuhun. Aika näyttää käykö ylpeys lankeamuksen edellä, muutaman kuukauden sisällä odotellaan lähipiiriin taas syntyväksi useampia pienokaisia ja töppösiä on vain tytöille - kuinka mahtaa käydä?


maanantai 26. tammikuuta 2009

Yhteistyöllä sukkaplokit


Väsäysprojektit eivät tässä taloudessa aina (useinkaan...) tapahdu kovinkaan vikkelästi. Yleensä niitä suunnitellaan kauan ja hartaasti ja toteutetaan kaksi kertaa kauemmin ja hartaammin. Sukkaplokit ovat hyvä esimerkki tästä. 

Pingottamisen jalous on allekirjoittaneelle valjennut vasta blogistaniaan tutustuttuani. Aiemmin en moisesta tiennyt mitään, selkeästi valitettavasti. Pingottaminenhan muuttaa koko neuleen luonteen suorastaan. Huiveissa sen huomaa parhaiten, mutta kyllä se sukillekin eduksi on. Joten tarvittiin siis sukkaplokit. 

Vasaralla kesti aikansa, ennen kuin tuo pääsi jyvälle mitä piti tehdä, saatikka sitten että projektia lähdettiin toteuttamaan. Kaavatkin (vanhaa villasukkaa apuna käyttäen, toimi hyvin!) tehtiin varmuuden vuoksi kahteen kertaan. Itse vanerin leikkaus sujui joutuisasti, mutta sitten tulikin taas piiitkä suvantovaihe. Plokeja näes tarvittiin ahkerassa käytössä, joten eihän niitä ehtinyt maalaamaan tai lakkaamaan. Käsittelemättömälle vanerille eivät kyllä märät villasukat olleet eduksi, mutta mitäs pienestä vääntymisestä. 

Lopulta sitten saatiin maalitkin esille ja Veli pensselöikin hetken malllikkaasti, tosin vähän tarvittiin äidin apua tässä hommassa. Ja sitten koristelupuoli: Veli painoi kätensä, Vauva tarjosi jalkansa. Ja saunasuojaa lakaksi päälle. Ja kyllä tuli kivat, toimivat hyvin ja mukava niitä on katsellakin!

Naisen kokoa oleva sukkaplokki, n. 39.

Tämä taas on miehen kavioon soveltuva, n. kokoa 43.

Näillä kelpaa sukkiaan viimeistellä!

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Viipsinpuut



Värttinä tilasi lankaprojekteihinsa viipsinpuut sen jälkeen kun oli kehruukurssilla tutustunut niiden käyttöön. Tämä tarvekalu auttaa vyyhtien tekemisessä.

Projektina viipsinpuiden teko ei ollut kummoinen. Kirpputorilta löytyi kaksi puista henkaria, jotka kaareutuivat sopivasti. Henkareista piti ottaa koukkuosuus pois, ja toista lyhentää hieman. Henkarinpätkiä yhdistämään löytyi samanpaksuinen rima.

torstai 15. tammikuuta 2009

Taival sukiksi


Langan taival sukiksi sisältää usein aika monta mutkaa. Tai ainakin silmukkaa. Tässä tapauksessa langan matka sisältsi myös junamatkan, lennon ja erinäisiä automatkoja. Punokset puikoilla - kirjan Taival-sukat kiehtoivat ja niinpä sitten eräänä heinäkuisena päivänä ryhdyin tuumasta toimeen. Ei mikään paras valinta lomaneuleeksi (= reissussa mukana kuljetettavaksi), mutta kun tekee mieli niin tekee mieli. 

Sukkia neulottiin ainakin autossa ja saunaa lämmittäessä: 


Palmikkokuvio ei ollut ylivoimaisen vaikea, mutta en kyllä oppinut sitä ulkoa vaan jokaista riviä piti tarkasti tihrustaa kirjasta:


Sukat kuitenkin valmistuivat, eivätkä jääneet kesken. Tosin toisen sukan loppuvaiheessa olin kyllä sitä mieltä, että ei kiitos palmikoille hetkeksi. Lanka on oikeasti tummempaa eikä paras mahdollinen valinta kauniille kuviolle, joka kuitenkin näkyy kyllä.


Koska tekovaiheessa Vasaran kavio sai toimia mittatikkuna ja sukat tuntuivat häntä miellyttävän, muutin suunnitelmia ja sukat paljastuivat Vasaran joulupaketista: 

Malli: Taival, Punokset puikoille -kirjasta
Puikot: bambusukkapuikot 3 mm
Lanka: Steinbach Wolle Strapaz

Sellainen oli taival Taival-sukiksi.

Nyt tekeillä on pipo, toivottavasti nyt kolmannella yrittämällä onnsituu, kaksi ensimmäistä ovat menneet pieleen...



lauantai 10. tammikuuta 2009

Pesukoneessa käytettyjä


Pesukoneemmekin on saanut osallistua väsäämiseen. Innostuin joulun alla tekemään Vasaralle tohvelit, häneltä kun puuttui sellaiset ja kuulemma pitäisi olla tohvelit, jotka vaimo voisi sitten konjakkilasillisen kera tarjoilla raskaan työpäivän päätteeksi sohvalle. Pyörittelin tohveli-ideaa mielessäni ja sitten silmään sattui ohje, jota innostuin kokeilemaan. Hieman oli vaikeuksia toteuttaa tätä projektia salassa ja lopulta aikakin loppui kesken ja pukinkonttiin piti pakata yksi valmis ja yksi keskeneräinen tohveli - puikkoineen päivineen! Vasaran ilme oli kyllä hieman hämmästynyt hänen kaivaeessan esille tohvelimyttyä...

Aattoillan rauhassa viimeistelin tohvelit ja joulupäivänä ne saatiin koneeseen ja ihan hyvät tuli, kaksi kertaa tosin piti koneessa pyörittää:

Malli: Jussitossut, Suuri Käsityölehti 11/2008
Puikot: bambuiset pyöröpuikot 8 mm, sukkapuikot 9 mm
(koristeisiin 5 mm)
Lanka: suomalainen ja virolainen hahtuva


Hieman kyllä tein oman pään mukaan, en käyttänyt suositeltua lankaa (Huopanen) vaan kaapista löytyviä hahtuvia. Huopasesta pidän kyllä ja olen siitä monenlaista tehnytkin, mutta hahtuvalanka on silti mukavampaa ja sitä löytyy paljon kaapista... Ja Jussi-tyyliset koristeet tein myös omasta päästä, en valmiista huovasta kuten neuvottiin. Ne eivät kyllä onnistuneet aivan täydellisesti, mutta tulipahan kokeiltua. Toistaiseksi meillä näitä tohveleita on kanniskellut Vauva, joka taasen ei konjakkikaappiin yllä... Eli isäntä saa toistaiseksi odotella parempaa palvelua ;-)

Toinen huovutusprojektini oli tilaustyö. Tai pyynnöstä tehty, tilaus kuulostaa hieman liian viralliselta. Varsinkaan kun en toiminut täysin tilauksen mukaisesti. Lehtikorin malli on niin ikään Suuresta Käsityölehdestä, mutta langan vaihdoin tässäkin. Alun perin mallissa oli käytetty Tovea. Korvasin sen hahtuvalla + villalangalla (yksi säie hahtuvaa). Ohjeessa neuvottiin neulomaan kaksinkertaista Tovea 9 mm:n puikoilla - kuulosti hieman hassulta kun itse olen aiemmin tehnyt 3 mm:n puikoilla yksinkertaisesta. Mutta kaipa se olisi toiminut, en edes kokeillut. Kantokahvat tein i-cordilla, ohje ei tältä osin täysin aiennut enkä jaksanut kokeilla toimisiko sittenkin. Olen hieman skeptinen lehtien ohjeiden suhteen, usein tuntuu että niissä on jotain pielessä / jätetty sanomatta tms. Nettiohjeet ovat siitä parempia että niihin löytyy ongelmakohtiin vastauksia, virheet on usein ehditty korjata ja ohjeet ylipäätään ovat paljon parempia ja yksityiskohtaisempia, kun tila ei ole niin rajallinen.

Malli: Lehtikori, Suuri Käsityölehti 3/2008
Puikot: 8 mm:n bambupyöröt
Lanka: 1-säikeinen hahtuva ja Kauhavan Kangasaitan villalanka

Lehtikori jatkoi matkaansa eteenpäin lahjukseksi ja kuulemma saaja oli pitänyt siitä kovasti. Itsestänikin se oli aika kiva ja onnistunut! Nyt on jo toinen kappale puikoilla, katsotaan millainen siitä tulee! Noiden huovutettavien juttujen kanssa saa aina vähän olla varuillaan, etenkin jo tyrkkää ne koneeseen (varsinkin jos se on sivustatäytettävää mallia). Yhden hatun olen saanut aivan täysin pilalle pesuvaiheessa, se oli tarkoitettu Vasaralle mutta siitä tuli villamytty...

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Punaista!


Suomen talvi on tunnetusti pimeä. Ja etenkään näillä leveysasteilla ei lunta liiemmälti ole viime vuosina ollut, joten pimeys on vallitseva olotila. Marraskuista kaamosmasennusta torjumaan päätin maalata yhden seinän keittiössämme punaiseksi. Alkuperäinen idea ei kyllä ollut omani, törmäsin ideaan ensin täällä, makustelin ajatusta joitakin päiviä (en koe olevani lainkaan "punainen" ihminen) ja sitten tuumasta toimeen: alle viikossa oli hankittu maali, pesty seinä ja yhdessä Veljen kanssa maalattu se! Ja Vasarakin oli hengessä mukana. 

Ensin sudimme Veljen kanssa yhden kerroksen maalia seinään:


Tässä vaiheessa vielä vähän pelotti, koska värisävy näyttikin hieman hassulta ja ei ainakaan siltä mitä olin ajatellut (ja maalikaupasta yrittänyt hankkia).

Veli maalaa seinää.

Kun melkein koko seinä oli maalattu näytti jo hieman paremmalta. Ja mukavan pirteältä!


Ensimmäisen kerroksen maalasimme telalla, toisen kerroksen töpöttelin sienellä päälle. Kuva on otettu ennen toista maalauskertaa ja siinä näkyy pohjakerroksen epätasaisuus, joka peittyi oikein hyvin ja lopputulos oli kutakuinkin toivottu: sävy kiva ja maali sopivan epätasaisesti ja eläväisesti. Etenkin joulunaikaan seinä on ollut aivan ihana ja sopivan pirteä! Vaihdoin myös verhot ja nyt keittiön ikkunaamme koristavat vanhat valkoiset pitsilakanat.

Tämän projketin onnistutta olen harkinnut myös leikkihuoneen yhden seinäm maalausta, mutta se saa nyt toistaiseksi vielä odottaa lopullista ideointia. Empijöitä kannustan tarttumaan maalipurkkiin, ainakin meillä on oltu tyytyväisiä!

perjantai 2. tammikuuta 2009

Paketeista paljastuneita


Lomalla oli mukavaa, suksi luisti ja lumisia maisemia oli ihana katsella! Kudinkin oli mukana, totta kai! Valmista ei vielä tullut, joten palataan siihen asiaan myöhemmin. Nyt kuitenkin vielä näitä aiemmin tehtyjä juttuja, joita paketteihin tuli käärittyä.

Raitalankojen innoittamana olen etsiskellyt erilaisia erityisesti niille sopivia malleja. Nämä sukat valmistuivat jo aiemmin syksyllä ja matkasivat muille maille muuttaneen ystävän mukaan kokemaan satumaisia kokemuksia. Kuulemma ovat olleet hyödyksikin, hyvä niin!

Malli: Broadripple sock Knittystä
Puikot: Knit Picks Harmony 3,25 mm
Lanka: Idena Crazy

Miesten sukkamalleja tuntuu olevan hankalampi löytää, tässä kuten kovin monessa muussakin asiassa tarjontaa on naisille/tytöille niin paljon enemmän... Earl Grey -sukkia olen nähnyt mainostettavan useammassa paikassa kun on tullut puhe miesten sukista. Malli näyttää monimutkaisemmalta kuin onkaan ja käytännössä mallikerran oppi tosi nopeasti, mikä tietenkin aina helpottaa neulomista. Addin minipyörät ovat kätevät etenkin reissussa, mahdollisuudet silmukoiden karkaamiseen ovat rajoitetummat kuin sukkapuikoilla ja lisäksi ei tarvitse pelätä puikon katkeamista. Mutta palmikkoihin ne eivät parhaat mahdolliset puikot ole...

Malli: Earl Grey
Lanka: Sandnes Sisu
Puikot: Addin minipyöröt 2,5 mm

Nämä alla olevat sukat ovatkin esiintyneet täällä jo tekovaiheessa. Opalin Neon -lanka oli aika tyrmäävää mutta ihan kivat näistä sitten kuitenkin tuli. Saucy! -sukat kuuluvat myös näihin helposti opittaviin malleihin ja neulominen oli addiktoivaakin.

Malli: Saucy!
Lanka: Opal Neon
Puikot: 15 cm pitkät bambuiset sukkapuikot 2,5 mm

Lopuksi vielä toinen ikuisuusprojekti. Vika ei ollut mallissa eikä oikeastaan langassakaan, joskin Idenan Crazy on vähän paksumpaa kuin mistä nykyään tykkään. Mutta sukkaparille kävi kuten monelle muullekin työlle: ensimmäinen vielä meni, oli kiva tehdä ja nähdä millainen sukasta tulee. Mutta se toinen! Kuka sitä nyt toisen samanlaisen jaksaa tehdä...? Villasukalle Langanpätkiä -blogiin kiitos tästä mallista, itselläni on ollut tällaiset sukat jo aiemmin ja olenkin miettinyt miten ne on tehty. Onneksi on netti, josta tämäkin asia selvisi!

Malli: Lace sock (perinteinen malli)
Lanka: Idena Crazy
Puikot: bambuiset sukkapuikot 3,5 mm

Vielä taitaisi muutama kuva koneelta löytyä, katsotaan montako kuukautta menee että saan ne tänne ladattua....