Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askartelujuttuja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askartelujuttuja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kummilahjoja

Myös lapset ovat osallistuneet askarteluprojekteihin. Näillä on muistettu kummeja:

Kassi tehty samalla idealla kuin aiemminkin, kuvan Veli taiteili kangastusseilla kankaalle. Kuvassa esiintyy Oasis of the Seas -alus.

Nämä ovat Vilttitossun luomuksia omille kummeilleen.

torstai 2. joulukuuta 2010

Enkeleitä enkeleitä

Olen virittäytynyt joulutunnelmaan enkeleiden parissa. Tein muutaman paperienkelin jo muutama vuosi sitten ja nyt niitä on valmistunut lisää:






Paperienkelit ovat kauniita ja kestäviäkin, tosin itse lahjaksi saamani enkelin hame on vuosien varrella kärsinyt ja menettänyt ryhtinsä, joten se kyllä kaipaisi vähän kunnostustoimenpiteitä...

Joulunodotusta!




torstai 26. elokuuta 2010

Pitsikukkia


Vietin taannoin nimppareitani - tosin kyseessä oli kolmas nimeni. Aina yhtä ihana Vasara muisti minua pienellä yllätyksellä, hän oli tehnyt minulle toivomani pitsikukkakehikon! Olin jo itsekin ehtinyt unohtaa tämmöistä kaivanneeni.

Pitihän uutta ihanuutta heti kokeillakin, varastoistani löysin pienen kerän heijastinnauhaa, josta syntyi kaksi kukkasta:


Ohjetta kukaksen tekoon katselin Novitan sivuilta, on kehikossakin otettu mallia Novitan vastaavasta muovisesta härpäkkeestä. Vähän noita pitää vielä koristella ja hakaneulan ajattelin lisätä. Mutta näitä voisi tehdä lisääkin!

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Lahjuksia


Vielä muutama aiemmin (lue: jouluksi...) valmistunut juttu:

Loppuvuodesta olin työväenopiston kauneutta kotikonstein -kurssilla, jossa tehtiin sitten kylpysuoloja ja talkkia kotiin viemiseksikin. Ihan kiva idea!

Nämä pääsivät joulupaketteihin ihmisiä ilahduttamaan.

Ystävälle ja hänen tytterelleen (ja tyttären vauvanukelle) tein villaisia lahjuksia:

Äidin sukat on esitelty jo aiemmin, aika tavaran kaupittoo sanoo vanha sanontakin.

Tyttärelle sitten samanlaiset, pienemmässä koossa (n. 33-34), Veli sai olla mallina että tuli suunnilleen oikean kokoiset.

Malli: sovellettu Jaywalker
Lanka: Opal
Puikot: 2,5 mm bambusukkikset

Ja vauvanukelle villaista tietenkin myös:

Mallit: viitta ja hattu muokaten Sanni-nuken vaatesetistä, sukat ja tumput Ravelrystä
Lanka: Opal
Puikot: 2,5 mm pyöröt

Kesällä (vuosi sitten siis...) neuloin huivin:Kuvassa "hieman" talvisempi säätila, huivi nimittäin lähti jo jouluksi äidilleni.
Lanka: Wetterhoffin Iikka
Puikot: 4 mm bambupyöröt

Malli oli ihan kiva, tein niin pitkän kuin yhdestä lankavyyhdistä tuli, ei tullut mitattua mutta ilmeisesti ihan ok pituinen huivi.

Olisikohan tässä nyt talvikuvat?

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Lahjuksia


Erilaisia juhlanaiheita on ollut myös lähipiirissä.

Ensin tehtiin käsityöpaketti neulontaa harrastavalle:

Sukkaplokit Vasara sahasi vanerista ja Veli & Vauva auttoivat maalaamisessa:



Ylemmät miehen kokoa, alemmat naisen. Neuloin lahjaksi puikkokotelon, alunperin tarkoituksenani oli tehdä sukka- ja pyöröpuikoille yksi ja pitemmille toinen, mutta aika loppui kesken.

Ohje: Suuri käsityölehti 11-12/2008
Puikot: Knit Picks 8 mm
Lanka: huopuvaa villalankaa

Sujautin pakettiin myös Hämeenlinnan tuliaisen ja bambuiset sukkapuikot:


Sitten juhlittiin eläkepäiviään aloittelevaa, tällä kertaa koottiin saunapaketti, johon olin hankkinut erilaisia tuotteita ja neuloin vielä sukat saunanpehmeitä koipia sulostuttamaan.

Ohje: Tikrun Rise and shine -sukat
Lanka: Lidlin puuvillainen sukkalanka
Puikot: Addin 2,5 mm minipyöröt

Kantapää oli näiden sukkien hauskin juttu. Kuvassa siksak-kuvio vaikutti hauskalta, mutta neuloessa tylsistytti. Vähän kiire näissä tuli, onnistuin unohtamaan kutimen pääsiäisenä kyläpaikkaan enkä kerennyt sitä heti noutamaan.

Tällaista täällä.

torstai 14. toukokuuta 2009

Kevättä


Kevät on tuonut tullessaan aurinkoa ja juhlia. Vappuna teimme reissun Hämeenlinnaan, näimme paikallista vappupäivän viettoa ja tietenkin myös lankakaupat. Wetterhoff olisi mennyt sivusuun, en ollut sitä etukäteen muistanut, mutta onneksi hoksasin selata mainoksia hotellilla. Villamokan sijainti sen sijaan oli selvitetty jo hyvissä ajoin ennen lähtöä!

Lankoja ostettiin maltillisesti:


Wetterhoffilta tarjous-Silviaa omaksi huiviksi (ehkä) ja Iikka-lankaa lahjushuiviksi. Villamokasta Mokkasukkaa kaksi kerää, Milano lahjaksi ja Tiinan-Virke neulottavaksi. Fritidsgarn loppui lähes kaksi vuotta sitten ja samalla jäivät tossutkin kesken, jospa nyt ensi talveksi saisin ne käyttööni... Suurempi ostos oli Vasaran jo kauan haaveilema ryijypaketti, sitäkin projektia olen aloittanut mutta aika hidasta on, vaikka vain pienen ryijyn hankimme.

Äitienpäiväksi Veli ja Vauva maalasivat kehyksiä isovanhemmille:


Veli oli myös askarrellut hienon mukin ja herttaisen kortin, jossa kerrottiin että äiti tekee salaattia ja on kiva:


Puikoilla on Kristelin Springtime Swirl -mysteerihuivi, kuten monella muullakin on ainakin ollut. Omani tosin on koko ajan laahannut jäljessä. Pääsin aloittamaan projektin vasta vihjeen 3 kohdalla, enkä koskaan saanut kiinni vaikka yritystä on ollut. Ei tarpeeksi kuitenkaan. Vasaraa moinen mysteeriprojekti hämmensi suuresti, ihmetteli miksei ohjeessa ole kuvaa valmiista työstä.

Lankana kaapista löytynyt ohut villalanka, vaikka projektin vaativuus huomioden joku ihanampi lanka olisi varmastikin ollut perusteltu... Katsotaan koska tämä valmistuu!