maanantai 23. maaliskuuta 2009

Lahjasukkia


Nyt on viimeisetkin joululahjaksi aiotut sukat saatu valmiiksi. Joulusuunnitelmat eivät tainneet olleet ihan realistisia... Lankakin löytyi Tukholman reissulta vasta joulukuun puolivälissä, ehkä olisi pitänyt jo siinä vaiheessa tunnustaa tosiasiat ja siirtyä suoraan varasuunnitelmaan. Eli siis siihen, että alkuvuoden synttärisankareita lahjotaan jouluksi aiotuin lahjuksin.

Malli: Rainbow Socks Magknitsistä (löytyyköhän ohjetta enää mistään?)
Lanka: Marks & Kattens Fame, vajaa 100 g
Puikot: 2,5 mm bambusukkikset

Toiset sukat ovat myös päätymässä lahjukseksi. Olen aiemmin tullut hamstranneeksi Maijaa ison säkillisen, siitä riittää vielä useampaankin pariin sukkia... Nyt tein siitä Käsillään -blogista peräisin olevat Paraphernalia -sukat. Ohje olikin kerrassaan mainio, palmikkokuvio on todella nätti ja kuitenkin palmikonkierrot jäivät mieleenkin eikä ohjetta tarvinnut tihrustaa ihan joka rivillä. Ihanaa! Kiilakavennuksissa oma silmukkamääräni ei ihan vastannut ohjeen tietoja, liekö sitten mennyt vähän puikot sekaisin tai jotain. Mutta kyse ei ollut isosta jutusta ja hyvät sukat tuli!

Malli: Paraphernalia, ohjeen koko 36, käytännössä 40
Lanka: Maija vähän yli 100 g
Puikot: Knit Picks Harmony 3 mm

Nyt puikoilla on myös sukkia, pienempiä ja isompia!

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Myssymania


Talvella tarvitaan päähine, ainakin Suomessa ja aikani asiaa harkittuani ryhdyin tuumasta toimeen. Malliksi valikoitui lopulta MarioMyssy Jatta Soheltaa -blogista. Ohje vaikutti juuri sellaiselta, kuin halusinkin (eli siis ei päätä kiristävää pipoa!). 

Ensiksi tein myssyn itselleni. Tukholmasta olin hankkinut tätä tarkoitusta varten aivan ihanaa lankaa ja siitä syntyi kiva ja paljon pidetty myssy:

Malli: MarioMyssy, aloituksessa 78 s ja vastaavasti lisäykset ym. näillä silmukoilla 
Lanka: Noro Kureyon Silk Garden
Puikot: Knit Picks Harmony 4 mm

Otin myssyn heti puikoilta käyttöön, joten langat on päättelemättä ja koristekukkastakin vasta suunnittelen... Näin voi tehdä omalle myssykälleen, mutta lahjajutut tulee tehtyä varmemmin valmiiksi. Innostukseni jatkui ja tein heti perään toisenkin pipon, jonka lahjoitin äidilleni nimipäivälahjaksi:

Malli: MarioMyssy ohjeen mukaisesti, kukka Suuri Käsityölehti 10/2008
Lanka: Novita Isoveli Color
Puikot: Knit Picks Harmony 5 mm

Yhden vuosikertaneuleenkin sain valmiiksi ja uuteen kotiin. Tein pari vuotta sitten kaksi pipoa BB-pipon ohjeella Lauran blogista. Toisen itselleni, toisen ajattelin antaa ystävälle. No, jälkimmäisen sain viimeisteltyä ja kukitettua vasta nyt:

Malli: BB-pipo, kukka Suuri Käsityölehti 10/2008
Lanka: Novita Aino
Puikot: Bambusukkikset 5 mm


Lainasin Vasaran pään kuvausta varten. Hyvin toimi!

Saunahattuja olen tehnyt aiemminkin. Nyt sellaisen tein lahjukseksi synttäreitään juhlineelle pikkusiskolleni. Pakettiin hankin lisäksi hiustenhoitojuttuja. Saunahattu on käytössä kiva, hoitoaine saa siellä rauhassa muhia ja hiuksetkaan eivät liiasta lämmöstä kärsi.

Malli: omasta päästä, olisiko ollut 60-70 s
Lanka: 1-säikeinen hahtuva ja 2-kertaisena Kauhavan Kangasaitan villalanka
Puikot: Knit Picks Harmony 8 mm


Kuvioksi keksin kirjailla kavennusten päälle. Omaani olen tehnyt kummalliset härpäkkeet pään päälle keikkumaan ja kukkasiakin on joskus tehty. Ja sitten vaan pesukoneeseen, koko vaikutti ihan sopivalta. 

Ja sitten vauvansukkia neulomaan, kevätvauvoja odotellaan lähipiiriin useampia!

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Lehtikori lahjaksi


Tein joulun alla tilaustyönä lehtikorin ja koska tulos oli sangen onnistunut, tein samalla ohjella toisen, joskin hieman eri värisen äidilleni syntymäpäivälahjaksi. Lahjottu oli iloinen lahjasta, tosin ensin oli pitänyt selventää tuotteen käyttötarkoitusta hieman (lehtikori, ei laukku...).

Malli: Lehtikori, Suuri Käsityölehti 3/2008
Puikot: 8 mm:n Knit Picks Harmony -pyöröt
Lanka: 1-säikeinen hahtuva ja Kauhavan Kangasaitan villalanka


Lehtikoriin olin kerännyt lukemista mukaan!


Tästä tulee (ehkä) joskus laukku Vauvalle. Kyseessä on kudontakurssilla tekemäni poppana, kierrätysmateriaalista eli vanhoista lakanoista leikkasin kudetta. Kova työ, mutta lopputulos oli ihan kiva! Muuta en sitten olekaan siellä saanut aikaiseksi, mutta tarkoitus olikin lähinnä tutustua kangaspuihin (på svenska).

Kovasti on töitä puikoilla, mutta valmista ei tahdo tulla!

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Lahjasukat


Joulun aikaan 2006 meillä oli suuria juhlia ja siinä yhteydessä Vasara esitti toiveen silkkivillaisista neulotuista juhlasukista. Idea kuulosti hyvältä, tosin mustien mahdollisimman ohuiden sukkien neulominen vaikutti myös hieman työläältä, mutta mikäs siinä. Mutta mutkia tuli matkaan heti lankakaupassa: silkkiä sisältävää lankaa ei kuulemma ollutkaan. En tuolloin jaksanut selvittää sen enempää asiaa vaan tyydyin sitten tavalliseen sukkalankaan, mahdollisimman ohueen. 

Tuohon aikaan kokemukseni ohuista sukkalangoista oli aika vähäistä ja 2 mm:n puikot tuntuivat suorastaan heppoisilta. Lisäksi musta lankaa oli vähintäänkin tylsää neuloa. Kun vielä yksi bambupuikkoni katkesi touhussa (eivät kestä päälle istumista...) niin tulos jäi laihaksi: yksi sukka oli valmiina jouluna 2007. Koska ongelmana oli myös projektin pitäminen salassa, Vasara kun kyselee usein tekeillä olevista töistä, päätin laittaa yhden sukan joulupakettiin ja lupasin toisen piakkoin.

Kovin "piakkoin" ei toinen sukka valmistunut kuitenkaan, vaikka uudet puikot hankin "jo" keväällä 2008. Vasta nyt tammikuussa etsin työn esille ja  työmatkakutimena sain lopulta toisenkin tehtyä. Toinen sukka valmistui suorastaan nopeasti ensimmäiseen verrattuna eikä tuntunut lainkaan yhtä tuskailselta, olen tottuneempi ohuisiin puikkoihin. Tosin toinenkin sukka vaati puikkoveronsa: jälleen yksi puikko katkesi.

Malli: omasta päästä kärjestä aloitettu perussukka, 72 s
Lanka: Hjertegarn sock 4, 50 g/ sukka
Puikot: bambusukkapuikot 2,0 mm (2 katkaistu)

Lopulta saatoin lahjoittaa valmiit sukat Vasaralle, joka on ehtinyt jo koekäyttääkin niitä. Kuulemma ovat oikein hyvät! Kiva! 

Ullasta löytyivät hyvät ohjeet kärjestä neulotulle sukalle, aloituksessa käytin 10 s. Ja varsista tuli mukavan pitkät, lämmittävät kivasti.

Nyt puikoilla on mm. Pinwheel sweater, hauska ohje!

keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Pellit pystyssä


Meillä on uunin alla vetolaatikko, jossa on kai tarkoitus säilyttää peltejä. Ainoa vaan, että peltejä on kolme ja laatikkoon mahtuu vain kaksi. Ennen pitkää pellit päätyivät kulmakaappiin, jossa oli kattilakarusellin vieressä juuri sopivasti tilaa. Muuten hyvän ratkaisun heikkoutena oli se, että pellit aina välillä luiskahtivat karusellin alle kauhealla räminällä.

Tilanne oli autettu melko nopeasti - osoitus siitä, että väsäysprojektin ei tarvitse kestää kauan. Ruuvasin kaapin pohjaan käteen osuneen listanpätkän, ja nyt pellit pysyvät hienosti paikallaan.

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Kasvava pöytä



Jo viime kesänä varmaan huomattiin, että Veli tarvitsisi yläkerran leikkihuoneeseen kunnon pöydän alakerran pienen lastenpöydän lisäksi. Sukkaplokien tavoin tätä projektia suunniteltiin hyvin pitkään. Viime viikonloppuna kuitenkin alkoi tapahtua.

Koska pöydästä oli tulossa lasten pöytä, korkeutta piti voida muuttaa lasten koon muuttuessa. Huoneessa sijaitsi Lundia-hylly sillä tavoin sopivasti, että ajattelin kiinnittää pöydän toisen pään hyllyyn. Tämän pään säätäminen onnistuisi helposti Lundia-hyllyn tavoin. Toiseen päähän suunnittelin säädettävät jalat, jotka pitää ruuvailla oikean mittaisiksi kun pöydän korkeutta haluaa muuttaa. 

Säädettävien jalkojen periaate: Reiät on porattu Lundia-tikkaiden reikien jaolla. Kun korkeutta haluaa muuttaa, niin pitää avata pultit (kannattaa hankkia oikean mittaiset heti ensimmäisellä kerralla...) ja siirtää lautoja pystysuunnassa toisiinsa nähden.

Pöytälevy on kuusiliimapuuta. Jälleen sai huomata, että ei ole järin helppoa tehdä sileää maalipintaa, jossa ei olisi yhtään siveltimen jälkeä tai mystistä möykkyä. En tiedä pitäisikö pöytä vielä lakata jos se tekisi pinnasta kestävämmän. Lasten leikeissä se joutuu joka tapauksessa niin koville, että oli se käsitelty miten vaan, pitää varautua hiontaan ja uusintamaalaukseen jossain vaiheessa...

lauantai 31. tammikuuta 2009

Lämpimiä varpaita


Pakkasten paukkuessa on kiva, jos löytyy varpaille lämmikettä. Töppöstehdas on toiminut, tosin tällä hetkellä se on lomautettuna. Syynä on työvälineiden joutuminen parempiin suihin.  Kävimme nimittäin tässä taannoin Vauvan kanssa vierailulla koiraperheessä. Tavalliseen tapaani minulla oli reissukudin mukanani, tossumalli on helppo ja kiva matkatyö. Neulepussini sattui jäämään hieman huolimattomasti laukkuni päälle ja sieltä sen kaikessa hiljaisuudessa kävi perheen koira hakemassa ja innokkaasti rouskutti bambupuikkoni päreiksi. Sittemmin ei ole töppösiä valmistunut siis. Tarjolla toki olisi muita 3 mm:n puikkoja, mutta KnitPicksin -puikkoja en raaski ottaa laukkuun mukaan ja "peltisiä" (lue: metallisia) en suostu käyttämään. Koska kuitenkin kaupoissa tarjolla olevat puikot maksavat sen 10 e, en ole vielä hankkinut uusia. Josko sitä tästä vaikka pääsisi Tallinnaan ostoksille tai jotain. 

Lanka: Novita Wool ja Wool Sävy
Puikot: 3 mm bambusukkikset

Seuraavat sukat ovat olleet tekeleinä esillä jo aiemmin. Sain ne lopppuun asti tehtyä, tosin siinä vaiheessa totesin, että ovat pienet alunperin suunnitellulle lahjottavalle ja niinpä pääsivät joulupaketissa parempaan (tai siis sopivampaan) kotiin. Malli ei hurmannut, en onnistunut sitä oppimaan ulkoa vielä toisenkaan sukan kohdalla, mutta lanka oli aivan ihanaa neulottavaa. Sitä on siis tullut hankittua jo lisääkin :-)

Malli: Sweet Pea
Lanka: Austerman Step
Puikot: Bambusukkikset 2,5 mm

Lopuksi vielä tarinan opetus: puikot on syytä pitää hyvässä tallessa niin, etteivät joudu kenenkään suuhun. Aika näyttää käykö ylpeys lankeamuksen edellä, muutaman kuukauden sisällä odotellaan lähipiiriin taas syntyväksi useampia pienokaisia ja töppösiä on vain tytöille - kuinka mahtaa käydä?